
Mopoilu on Sysmässä yleinen harraste ja riesa. Joka luokalta löytyy innokkaita mopoilijoita ja skootterilla kaahaavia nuoria. Vapaa-ajalla nuoret ajavat pienissä "jengeissään", mutta kun koulun alku koittaa ne kaikki siirtyvät Sysmän kunnan parkkipaikalle koulun eteen.
Tänä syksynä mopot ovat vallanneet parkkipaikalta kokonaisen rivin! Eli noin 1/4 parkkipaikasta on täytetty jo tässä vaiheessa! Autoilijat eivät ole mielissään kun paikkoja ei ole enää paljoa. On myös huomattu, että monet mopoilijat eivät edes osaa parkkeerata oikein.
Eikö nämä haisevat mutteri- ja romurautakasat voisi jättää kotipihaan. Ketään ei kiinnosta kuunnella hirveää melua, mikä lähtee mahdollisesti typerien kaahailijoiden rutkuista. Erityisesti musta Tunturi Tiger vm. 97 pitää aivan järjettömän kovaa melua, missä poliisit!?
Toivon parempaa liikennekäyttäytymistä myös parkkipaikoilla. Mopoilu on sallittua, kunhan se ei häiritse. Myös mopoja ihailevat peruskoululaiset voisivat jättää mopojen ihailun vapaa-ajalle. Ei ole myöskään kovin mukava huomata kuinka lähibaarista ostetut CocaCola (kokis) pullot ovat jätetty parkkipaikalle. Usein paikalta löytyy lasinsiruja.
Onneksi kyseinen Tiger jää eläkepäiville ensi keväänä kun tilalle vaihtuu auto. Saavat koululaiset työrauhan.
VastaaPoista